

Laavu Koulu tarjoaa huoltajalle ratkaisuja lapsen koulunkäynnin järjestämiseksi. Oletpa sitten ulkomailla asuva tai Suomessa oleva kotioppija, löytyy Laavusta ratkaisu opintojen etenemiseen.
Laavu Koulussa opiskelun isona etuna on, ettei huoltajan tarvitse toimia kotona apuopettajana eikä lapsen opiskeluja seuraamaan tai auttamaan tarvita ylimääräisiä tutoreita.
Laavu Koulussa oppijoilla on lukujärjestykset ja reaaliaikaista opetusta antaa pätevä opettaja, joka on aina oppitunnilla läsnä. Opetus on tehokasta ja yksilöllistä pienissä ryhmissä!
Koulunkäyntiä lähiopetuksen omaisesti, mutta etänä.
Palvelumme

Laavu Koulu
Perusopetusta Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman ja Lukio-opetusta Suomen lukion opetussuunnitelman mukaan lähiopetuksen omaisesti, mutta etänä.

Laavu Koulu Plus
Ylöspäin eriyttäminen, valinnaiset, yksityisopetus, osa-alueen kohdistettu opetus
Miksi Laavu Koulu?
Opettaja on läsnä
Emme ole vain tehtäviä jakeleva verkkokoulu vaan opettajamme ovat läsnä jokaisella oppitunnilla. Laavu Koulua käydään joka arkipäivä lukujärjestyksen mukaisesti ja opetus tapahtuu reaaliaikaisesti. Tutustu esimerkkilukujärjestyksiimme tästä.
Oppija on keskiössä
Meillä on aina pienet luokkakoot, joka mahdollistaa tiiviin ja laadukkaan oppimisen sekä yksilöllisen ohjaamisen.
Huoltajan ei tarvitse opettaa
Laavu Koulussa oppija on koko koulupäivän eikä huoltajan tarvitse huolehtia opettamisesta tai tuutoreiden hankkimisesta.
Voit olla missä haluat
Olemme täysin paikkariippumaton koulu. Oletpa sitten ulkomailla asuva tai Suomessa oleva kotioppija, löytyy Laavusta ratkaisu opintojen etenemiseen.

Hae mukaan!
Oppijahaku lukuvuodelle 2023-2024 on auki!
Kokemuksia
Mitä huoltajat sanovat meistä

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Laavu-koulun opetukseen. Opetus on laadukasta, tavoitteellista ja motivoivaa. Koemme, että Laavu-koulussa yksittäisen nuoren äänellä ja ajatuksilla on väliä. On myös ollut arvokasta, että näinä epävarmoina aikoina nuoremme on saanut rauhassa keskittyä opetukseen ilman että tarvetta miettiä pandemiarajoituksia- ja suosituksia tai muutoksia, joita koulumaailmassa on ollut valtavasti.

Olemme erittäin tyytyväisiä lapsemme kohdalla toteutuneisiin opetusjärjestelyihin.
Meistä
Laavu Learning Oy
Kahden perheen perheyritys, jonka intohimona on opetus ja etätyöt.
Laavu Learningin avainhenkilöillä on vuosikymmenien kokemus opettamisesta, opetustoimen operatiivisista ohjelmistojärjestelmistä sekä etätyöskentelystä.
info@laavulearning.com
Y-tunnus: 3211733-4

Niina Polvi
Rehtori
ninnu@laavulearning.com
+358 40 515 9484

Elina Väänänen
Toimitusjohtaja
elina@laavulearning.com
+358 40 354 3033
+66 98 518 1040