Laavu Koulu tarjoaa huoltajalle ratkaisuja lapsen koulunkäynnin järjestämiseksi. Oletpa sitten ulkomailla asuva tai Suomessa oleva kotioppija, löytyy Laavusta ratkaisu opintojen etenemiseen.

Laavu Koulussa opiskelun isona etuna on, ettei huoltajan tarvitse toimia kotona apuopettajana eikä lapsen opiskeluja seuraamaan tai auttamaan tarvita ylimääräisiä tutoreita.

Laavu Koulussa oppijoilla on lukujärjestykset ja reaaliaikaista opetusta antaa pätevä opettaja, joka on aina oppitunnilla läsnä. Opetus on tehokasta ja yksilöllistä pienissä ryhmissä!

Koulunkäyntiä lähiopetuksen omaisesti, mutta etänä.

Palvelumme

Laavu Koulu

 

Perusopetusta Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan lähiopetuksen omaisesti, mutta etänä.

Laavu Koulu Plus

 

Ylöspäin eriyttäminen, valinnaiset, yksityisopetus, osa-alueen kohdistettu opetus

Miksi Laavu Koulu?

Z

Opettaja on läsnä

Emme ole vain tehtäviä jakeleva verkkokoulu vaan opettajamme ovat läsnä jokaisella oppitunnilla. Laavu Koulua käydään joka arkipäivä lukujärjestyksen mukaisesti ja opetus tapahtuu reaaliaikaisesti. Tutustu esimerkkilukujärjestyksiimme tästä.

Z

Oppija on keskiössä

Meillä on aina pienet luokkakoot, joka mahdollistaa tiiviin ja laadukkaan oppimisen sekä yksilöllisen ohjaamisen.

Z

Huoltajan ei tarvitse opettaa

Laavu Koulussa oppija on koko koulupäivän eikä huoltajan tarvitse huolehtia opettamisesta tai tuutoreiden hankkimisesta.

Z

Voit olla missä haluat

Olemme täysin paikkariippumaton koulu. Oletpa sitten ulkomailla asuva tai Suomessa oleva kotioppija, löytyy Laavusta ratkaisu opintojen etenemiseen.

Hae mukaan!

Oppijahaku lukuvuodelle 2024-2025 on auki!

 

Ehdit vielä mukaan myös lukuvuodelle 2023-2024!

Kokemuksia

Mitä huoltajat sanovat meistä

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Laavu-koulun opetukseen. Opetus on laadukasta, tavoitteellista ja motivoivaa. Koemme, että Laavu-koulussa yksittäisen nuoren äänellä ja ajatuksilla on väliä. On myös ollut arvokasta, että näinä epävarmoina aikoina nuoremme on saanut rauhassa keskittyä opetukseen ilman että tarvetta miettiä pandemiarajoituksia- ja suosituksia tai muutoksia, joita koulumaailmassa on ollut valtavasti.

Olemme erittäin tyytyväisiä lapsemme kohdalla toteutuneisiin opetusjärjestelyihin.

Arviointi on ollut todella yksityiskohtainen, kannustava ja tarkkanäköinen ja siitä on ollut aina helppo tunnistaa oma lapsensa. Arvioinnista on tullut tunne, että lapsemme todella nähdään ja tunnetaan ja hänet huomioidaan opetuksessa hyväksyvästi juuri sellaisena kuin hän on. Koska lapsemme ei kovinkaan syvällisesti aina kerro kysyttäessä koulupäivistään, on ollut kiva lukea arvioista, mitä kaikkea koulussa on tehty.

Meistä

Laavu Learning Oy

Kahden perheen perheyritys, jonka intohimona on opetus ja etätyöt.

Laavu Learningin avainhenkilöillä on vuosikymmenien kokemus opettamisesta, opetustoimen operatiivisista ohjelmistojärjestelmistä sekä etätyöskentelystä.

info@laavulearning.com
Y-tunnus: 3211733-4

Tietosuojaseloste

Niina Polvi

Rehtori

ninnu@laavulearning.com
+358 40 515 9484

Elina Väänänen

Toimitusjohtaja

elina@laavulearning.com
+358 40 354 3033
+66 98 518 1040